Lasten Purjehduskoulu Vuosaari

Leirillä purjehditaan optimistijollilla jokaisen oman tason mukaisesti. Hintaan kuuluu ruoka, vakuutukset ja tarvittavat välineet. Maksu tapahtuu MobilePaylla paikan päällä ensimmäisenä aamuna.

Valitse leiriviikko alta. Jos olet ilmoittamassa useampaa lasta tee tilaus erikseen joka lapsesta.

Tuotetta ei ole varastossa eikä myytävänä.

Kuvaus

Lasten Purjehduskoulussa taitoja opetetaan turvallisessa ympäristössä koulutettujen ohjaajien opastuksella. Lasten purjehduskoulu on Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n jäsenseurojen konsepti, joka järjestää lajiliiton ohjelman mukaista korkealaatuista purjehduksen alkeisopetusta lapsille ympäri Suomen.

Purjehduskouluun mukaan ilmoittautuessa ei tarvitse olla aiempaa purjehdus- tai veneilykokemusta. Alkuun tutuksi tulevat veneessä liikkuminen, veneen ohjaaminen sekä erilaisten käännösten tekeminen. Lasten purjehduskoulussa opitaan tarvittavat taidot, jotta harrastus voi jatkua seurojen järjestämissä viikkoharjoituksissa. Leireillä purjehtijat jaetaan taito- ja ikäryhmiin ja jokaisella ryhmällä on oma valmentaja.

Kalustona ESST:n kursseilla käytetään Optimisti- ja Zoom8- jollia, sekä isompia köliveneitä.

Tule mukaan purjehtimaan!

Lisätietoja

Leirien ajankohdat

Aikataulu 2024 ilmoitetaan myöhemmin

Ruokailu

Leirin hintaa sisältyy ruokailu Vuosaari Golfin ravintolan lounasbuffessa. Lisäksi leirille otetaan oma juomapullo mukaan, sekä tarvittaessa voi ottaa omia välttämättömiä välipaloja.

Uimahalliharjoitus

Leirin hintaan sisältyvän uimahalliharjoituksen paikka ja ajankohta vahvistetaan myöhemmin.

Peruutusehdot

Asiakkaalla on oikeus peruuttaa purjehduskurssille osallistuminen ennen kurssin kurssin alkua jolloin kurssimaksu sekä jäsenmaksu palautetaan kokonaisuudessaan asiakkaalle. Ei peruutuksia/palautuksia kurssin alkamisen jälkeen. Jos järjestävä seura peruuttaa purjehduskurssin, esimerkiksi vallitsevien koronarajaoitusten vuoksi, kurssimaksu sekä jäsenmaksu palautetaan kokonaisuudessaan asiakkaalle.

Sopimus osallistumisesta purjehduskurssille syntyy järjestävän seuran ja asiakkaan välille, maksun vastaanottaja/laskuttaja on Vuosaaren Purjehtijat VP ry